om. Karin Müller, Zweibrücken/Saksa

Kaikkien rotukoirien kasvavana ongelmana ovat erilaiset autoimmuunisairaudet. Tärkein tähän johtava tekijä on koirien sisäsiittoisuus, eli suku-/linjasiitoksen käyttäminen jalostuksessa. Sukusiitoksen käyttämistä puolustellaan lyhytnäköisesti milloin milläkin tavalla, mutta jokainen kasvattaja tietää sen riskit rodulle. Jokainen pennunottaja voi helposti tukea terveemmän saksanpaimenkoiran jalostusta kurkkaamalla harkitsemansa pennun sukutaulua, ja jättämällä pennun ottamatta, jos sekä emän että isän puolelta löytyy viidessä polvessa sama koira. http://www.koiranjalostus.fi/seminaariartikkeli.htm

Kun koira sitten tarkan harkinnan jälkeen on hankittu, siitä kasvaa hiljalleen perhelaumansa jäsen, jonka tulee saada osakseen samaa arvostusta ja uskollisuutta, jota se itsekin osoittaa. Koira ei ole pelkkä harrastusväline tai kodin pikku päivänsäde, joka hylätään ja vaihdetaan uuteen, kun ominaisuudet eivät vastaakaan etukäteiskuvitelmia tai koira ikääntyy.

Koiran pitämisessä ei saisi olla itsetarkoitus, että omistaja pääsee kaikessa mahdollisimman helpolla. Koiraa tulee hoitaa, kouluttaa ja liikuttaa koiran ominaisuudet huomioon ottaen, sen parasta silmälläpitäen. Edellytykset koiraeläimen luonnonmukaiseen käyttäytymiseen ja kunkin koiran mahdollisuudet yksilöllisten ominaisuuksiensa hyödyntämiseen tulee säilyttää mahdollisimman hyvin. Tässä muutamia esimerkkejä asioista, joissa koira joutuu kärsimään omistajansa mukavuudenhalusta: Käytösongelmat -> kastroidaan. Juoksut häiritsevät -> steriloidaan. Pentu riehuu yksin ollessaan -> häkkiin. Koirankarvoja autossa -> häkkiin. Ruoanlaitto tympii -> kuivamuonaa. Tietämys fysiologiasta puuttuu -> liikutetaan väärin. Koira käyttäytyy huonosti -> kuonopannat/ kuonokopat/ eristäminen. Omistaja ei ymmärrä koiraansa tai ei osaa muuntautua koiransa vaatimalla tavalla -> koiraa käsitellään/ koulutetaan väärin -> koira stressaantuu -> ongelmakäyttäytyminen/ terveysongelmat. 

Neuvottele ajoissa kasvattajan kanssa, jos kaikki ei suju ihan suunnitelmien mukaan, jotta ongelmiin voidaan puuttua heti niiden alkuvaiheessa. Kasvattaja tuntee  omat kasvattinsa parhaiten (paremmin kuin esim. paikallinen koulutusohjaaja), koska hän on seurannut niiden kehitystä pentulaatikosta lähtien ja tuntee myös koirien vanhemmat. Voimakasluonteisena ja vietikkäänä rotuna saksanpaimenkoiralle kehittyy helposti ongelmakäyttäytymistä, ellei sitä ohjata oikein pentu- ja nuoruusiässä.

Yksi tärkeimmistä asioista pyrittäessä kasvattamaan pennusta luustoltaan terve aikuinen on ruoan oikea kalsium-/fosforisuhde sekä koiran kasvuvauhti. Käytettäessä pennun ruokintaan pelkkää kuivamuonaa yksi perusongelma on se, että jos ruoka on kovin kalkki/fosforipitoista ja pentu hyvin energinen, liikkuu paljon ja siis myös syö paljon, se saa näitä kivennäisiä liikaa. Jos taas ruoka on kovin kivennäisköyhää ja pentu sattuu olemaan energiankulutukseltaan sieltä rauhallisemmasta päästä, kivennäisten määrä voi jäädä liian vähäiseksi. On siis melko lailla onnenkauppaa, onko valittu kuivamuona juuri omalle pennulle sopiva. Jos kuivamuonan ravintoainesisältö sattuu sopimaan juuri sen oman pennun energiankulutukseen, tuloksena on terve pentu, jos taas ei, lopputulos voi olla jotain ihan muuta.

Kun pentu ruokitaan edes osittain tuoreruoalla, vitamiini- ja kivennäistasot on helppo Ravitsemuspalvelun avulla tasapainottaa juuri omalle koiralle sopiviksi riippumatta kuivamuonan merkistä. 

Pennun sopiva kasvuvauhti arvioidaan odotettavissa olevan aikuispainon perusteella, ja sen avuksi löytyy seurantataulukoita esim. internetistä tai kirjallisuudesta. 

Useissa tutkimuksissa on eläimiltä, erityisesti hiiriltä löydetty epäilyttävässä määrin pahanlaatuisia kasvaimia, joiden on katsottu aiheutuneen mikrosiruista.

Täältä löytyvät linkit Katherine Albrechtin täydelliseen raporttiin ja lyhennelmään siitä:
http://www.antichips.com/cancer/index.html

Raportissa (s. 45) on esim. tällainen koiranomistajille suunnattu kappale:

"There have been no large-scale, statistically valid, clinically controlled, experimental studies involving microchip implants in dogs and cats, so we know very little about their long-term safety. However, the fact that we have not seen an epidemic of cancers in pets would suggest that only a small number will be impacted. As the chip-removal procedure is likely to be both costly and invasive, pet owners may wish to leave the implanted microchips intact within their animals unless a problem surfaces.

Owners of pets that have been implanted should regularly check the area for any abnormal lumps or swelling. If something unusual is found, it should be reported immediately to a veterinarian, and tests should be done to rule out cancer. The pet owner may be the key to detecting a problem in the early stages and saving the life of a pet. In the two cases where dogs developed tumors around and attached to implants, it was the owners' astute eye and probing fingers that found it, not the veterinarian. The only indication that there was a problem was the lump; all other laboratory tests came back within normal ranges.

If a pet is not currently microchipped, it may be best to keep it that way. It is the opinion of this researcher that all further implantation of pets should be halted until the existing population of chipped dogs is carefully assessed for adverse reactions, including cancer. There are other ways to ensure a pet is returned to its owner in the event it goes missing."

- Lähde: Microchip-Induced Tumors in Laboratory Rodents and Dogs:
A Review of the Literature 1990–2006 by Katherine Albrecht, Ed.D. http://www.antichips.com/cancer

Lukemani perusteella en ole vakuuttunut sirujen turvallisuudesta. Toivottavasti asiaa tutkitaan lisää.