Koiramainen keskustelupalsta

Ezio kirjoitti:
"Tuntuu että juuri tuo koulutuksessa esiintyvän luotettavuuden ja varmuuden hankkiminen koiran kanssa on se suurin ongelma, sillä tietyissä tilanteissa kun mokaa, koira saa huonon kokemuksen, saa palata pitkän matkan alkuun ja keksiä uusia keinoja saavuttaa suhde ja koulutustaso entiselleen. "

Miksei tekisi pohjia kunnolla, niin ei tarvitsisi pelätä mokaavansa? Wink

Lisättäköön vielä, että nämä kuvitelmani ovat siis vasta 9kk -pennun pohjalta, joka siis takuulla ei ole kasvanut vielä aikuisiin mittoihinsa niin fyysisesti kuin ennenkaikkea henkisestikään. Se mitä nyt tulkitsen pennulla pehmeydeksi, ja pidän pentua erityisen herkkänä, voikin olla jo jotain aivan muuta koiran ollessa esim. 2v.

Olisikin näinollen erittäin mielenkiintoista kuulla myös muistelmia muista Sonorialaisista taikka muista saksanpaimentimista ylipäätänsä. Minulla kun ei rodusta todellakaan mitään kokemusta ole, ja minua hieman ehkä yllättikin tämä tietyntyyppinen pehmeys koirassani noiden kahden aiemman koirani pohjalta.

Mä en juuri mistään mitään tiedä... Kiireellä (eikä ihan ajatuksella) luin tekstejänne.
Tulipa mieleen että tietääköhän Juku ihan varmasti mitä siltä vaaditaan?
Paineistuuko/stressaako se siitä kun ei ole ihan 100 varma?
Onko aina ollut näin?
Onko ongelmat pelkästään kentällä vai myös kotielämässä?

Ite varmaan yrittäisin keskittyä vain suhteen luomiseen ja niiden varmasti opittujen juttujen tekemiseen. Pitäisin hauskaa koiran kanssa, enkä painostaisi sitä yhtään. Ainakin muutaman treenikerran.
Nuoriahan nämä penskat vasta on Rolling Eyes

Malttia...

Riikalta hyvä pointti. Musta tuntuu kanssa, että Juku ei vaan ihan oikeasti tiedä, mitä kaikki jutut tarkoittaa ts. varmuustekijä osaamisesta ja tekemisestä puuttuu. Te olette tehneet Jukun kanssa aivan hirmuisen paljon nähden koiran ikään. Pentu parka on ihan pihalla ja sen vuoksi epävarma, mikä taas aiheuttaa sitä stressiä ja vouhkaamista. Se haluaisi kovasti miellyttää sinua, mutta ei pysty, kun ei oikein tiedä, mitä siltä kulloinkin halutaan.

Mun mielestä sun pitäisi rakentaa itsellesi selkeämpi ajatus siitä, mitä haluat minkäkin asian suhteen. ts. musta on väärin koiraa kohtaa harjoitella esim. jääviä liikkeitä, jos koira ei osaa seuraamista juuri siten kuin sen halutaan seuraavan. Musta on väärin tehdä käännöksiä koiran kanssa, jos niitä ei ole etukäteen opetettu. Erityisesti näin nuoren koiran kanssa, se menee niin helposti sekaisin, kun asioihin ei ole vielä sitä aikuisen koiran varmuutta.

Mä varmaan olen aiemminkin sanonut, että en ymmärrä miksi koira pitäisi ajaa virheeseen. Jokainen suoritus vahvistaa koiran sitä toimintaa, vaikka sitä ei suoranaisesti vahvistettaisikaan. Jos koira tekee virheen, niin sitten sille kerrotaan, että se oli virhe, mutta sitä ei mielestäni pitäisi ajaa tekemään virhettä, ei ainakaan näin nuoria koiria.

Kun pohjat; tekninen osaaminen (ainakin mulla), saalisleikin salat (ainakin mulla), luottamus, SUHDE koiraan jne. ovat kunnossa, se koira ei vaivu hysteriaan jokaisesta pikku virheestä mitä tapahtuu. Pohjan täytyy olla vahva ja halutun lainen, koska se on se, mihin koira ongelmatilanteessa aina pyrkii palaamaan. Jos sitä pohjaa ei ole tai jos se on jollain tapaa "viallinen" se ongelma tilanteessa palaa aina johonkin toimintamalliin, joka ei ainakaan tue sen toimintaa.

Enkä nyt tarkoita mitenkään loukata, varmasti sen tiedätkin mut tuntien.

Musta koira ei tarvitse virhesuoritusta alle ollakseen varma esim. paikalla makuussa. Itse ainakin _pyrin_ luomaan koiralle kouluttamiset siten, että se voisi aina toimia vain ja ainoastaan oikein. No, olen osaamaton, enkä pysty asioita viemään läheskään aina läpi kuten haluan, mutta pyrin siihen, ettei koira tee virhettä ettei minun tarvitse sitä huomauttaa sellaisesta.

Kyllähän kaikki varmasti testailee, että miten koiralle olisi luontevampi kääntyä seuraamisessa, mutta itse en ainakaan tee tuollaisia testailuja treenatessa. Ne tehdään jossain totaalisessa hubbabubba-yhteydessä, jossa koira ei edes hoksaa mitä sen toiminnassa haluan nähdä vaan se keskittyy johonkin aivan muuhun. Näin ei jouduta tilanteeseen, jossa koira on pihalla kuin ellun kana.

Sinuna nyt hieman hidastaisin tahtia, antaisin koiran kasvaa ja varttua ja kehittyä. Tauot ja lepo on ne, jolloin ne asiat oikeasti raksuttavat sen koiran pääkopassa, silloin se oppii. Olet hieman malttamaton, mutta se lienee sun luonteesi - keksi sen koiran kanssa joku sellainen puuha, mitä voitte tehdä treenin sijasta, jossa olette yhdessä, mutta ette opettele uutta ettekä vanhaa vaan vain teette jotain yhdessä, ilman päätä ja häntää, ilman, että mikään voi mennä pieleen.

Mitä suhteeseen tulee.. tulenhan mäkin Hukan kanssa hyvin juttuun ja toimeen, mutta ei meillä mitään suhdetta ole, tuskin tulee koskaan sellaista todella kehittymäänkään. Eli se, että koiran kanssa pärjää ilman suurempia ongelmia ei ole yhtäkuin hyvä ja luottamuksellinen suhde molempiin suuntiin.

Ja nämä edelleen vain mun ajatuksiani, ei mitään näin se menee ja näin se täytyy tehdä.

Anteeksi kärkäs kirjoitustyyli jälleen, mutta on melkoinen vatutusepätoivokohtaus meneillään koirien terveyden suhteen.

Tuota tuota... mä kerron vähän mun tarinaa koirien kanssa. Eli Sylvi on mun seitsemäs koira, tottiskoulutuksissa oon alkanut käymään 12v ikäisenä sekarotuisen pystykorvani kanssa. Koiria on ollut eri rotuisia ja luonteisia, arkoja ja tooosi isolla egolla varustettuja.

Oon käynyt jos jonkinmoisella kurssilla ja koulutuksissa ja kaikkein paras oppi minkä mä olen saanut on ollut se, että oikeastaan mikään mitä edellisen koiran kanssa on tehty ei pidä paikkaansa seuraavan koiran kanssa. Tämä on mielestäni hyvä neuvo koska ainakin itse olen huomannut että kun innostuu liikaa niin unohtuu herkästi ettei nykyinen koira olekaan ehkä samanlainen kuin edellinen, eli pitäisi itse kyetä jollain tavalla muuttamaan käytöstään ja tapojaan koiran mukaan. Tarkoitan tällä siis esim. sitä että en voi vanhempaa sakemannia kehua ylitsevuotavasti koska sillä menee kuppi nurin ja kun taas Sylvi vaan parantaa suoritustaan mitä enemmän sille näyttää eleillä ja äänellä miten hyvin se on suoriutunut tehtävästään.

Samaten se että osaa antaa koiralleen aikaa oppia ja sisäistää asioita on iso tekijä koiran ja ohjaajan välisessä suhteessa. Minä treenaan paljon ja eri lajeja, mutta välipäivinä me ei tehdä joko yhtään mitään tai sitten ollaan vaan ja istutaan kahvilla metsässä tai hömpötellään jotain esim. mun äidin luona, jossa mun koirat on lastenlasten asemassa lellittävinä.
Ja nyt puhutaan siis koirista iältään 13v, 6v sekä 3,5v.

9kk ikäisillä pennuilla pitäisi olla suhteessa enemmän sitä ohjaajan kanssa hömppää kuin sitä vaatimista ja koulutusta ja koulutuksenkin pitäisi olla aina lyhyttä ja motivoivaa, iloista ja varmoja suorituksia ja päättyä aina siihen että koiralla oli kivaa (tätä ohjetta noudatan edellen näillä vanhemmillakin koirilla, oikeastaan koko niiden eliniän). Tää siis vaan mun henk.koht. kokemusta omista koiristani. Niin ja koulutuksen tulisi edetä niin että siihen mitä koira jo osaa varmasti lisätään aina pikkuhiljaa joku uusi juttu, kuitenkin niin että koiran motivaatio tekemiseen säilyy.

Vanhempi sakemannini on tullut mulle 9 kk iässä täysin kouluttamattomana riiviönä. Oikeanlainen suhde ihmiseen puuttui täysin ja se oli sitä mieltä että mulle voi näyttää keskisormea (tai varvasta) kentällä ja missä vaan kun yritin tehdä sen kanssa jotain. Nyt se on 6v ja nyt vasta se on kiva koira. On ollut ehkä puolitoista vuotta kiva koira. Eli kun pentuna ei oltu luotu oikeanlaista suhdetta ohjaajaan tai ylipäätään ihmiseen niin siinä meni ensin kauan että saatiin suhde kohdilleen ja sitten vasta pääsin oikeasti treenaamaan sen kanssa.
Suhde luotiin juuri edellä mainitsemillani tavoilla, kentällä vaadittiin vaan se minkä se varmasti osaa (istuminen), opeteltiin leikkimistä ja siinä samalla esim. maahan menoa ja taas leikittiin ja kun koiralla tosi kivaa niin autoon patukan kanssa . Samaten tein aika paljon reissuja esim. Porkkalan ulkoilualueelle niin että oltiin koiran kanssa vaan kahdestaan ja luotiin siellä sitä suhdetta makkaraa paistaen ja maailmaa ihmetellen = olin itse rentoutuneessa mielentilassa ja koira vaistosi sen= pystyin palkkaamaan myös koiraa rentoutumisesta lähelläni.

Voi kuulostaa kukkahattutätien toiminnalta mutta mulle itselleni ja koirilleni tuo tyyli on sopinut hyvin. Sitten kun ne osaa jotain ja yrittää siinä pissittää linssiin niin silloin niiltä vaaditaan oikea suoritus eikä ne paineistu kun niillä on kuitenkin positiivinen luottamus ohjaajaan (eli minuun) alla.

Tämän koko tekstin perustan siis vain omiin kokemuksiini omista koiristani, joista nämä kolme viimeisintä ovat siis kodinvaihtaja koiria ja tulevat kuitenkin tosi hyvin juttuun keskenään täällä meillä.

ps. mulla myös huono ulosanti kirjoitetussa muodossa joten älkää vetäkö herneitä nenuihinne ainakaan tästä tekstistä Very Happy

T. Jonna

Kiva kun Sylvi tulit kirjoittelemaan! Smile

Täällä oltaisiin todella kiinnostuneita kuulemaan myöskin muiden, jo varttuneempien Sonorialaisten tarinoita!

Jonnalta musta hyvä kirjoitus.

Tohon vaan vielä taas pölötän, että jokainen koira tosiaan on erilainen ja ohjaajan on vaan opitava sitä koiraa lukemaan, käsittelemään ja ymmärtämään sekä luomaan molemmin puolinen luottamus kaiken pohjaksi, niin kuitenkin pitää muistaa se, että oppimispsykologia sellaisenaan käsittää kaikki koirat, vaikka siitä voidaan luoda monenlaista variaatiota, niin kaikissa se perusajatus on sama ts. koira voi oppia vain positiivisen tunnetilan kautta.

Pakko tulla hehkuttaa nyt tännekin kun niiiiin hyvin meni treenit äsken!
Nythän ei siis olla treenailtukaan _kokonaiseen viikkoon_ yhtään mitään (ei edes ulkonakäyntiä minun toimestani) sillä niin kotona on sairasloma flunssineen jaksanut pitää. Ehkä ihan hyvää tehnyt sekin meille kummallekin...

Käytiin siis paikallisella koirakentällä, jossa sattui tuolloin treenailemaan myös pari muuta sakua ja jotain muuta koiraa, joten jopa häiriöitä saatiin.
Saldohan käynnillä oli siis se, että tajusin todella mitä olen tehnyt pennun kanssa väärin.
Viime aikoinahan me ollaan tarkoituksellisesti treenattu kisaolosuhteita varten ja näin ollen olen pitkittänyt pennun palkansaantia aivan liian pitkään ja saattanut pentua muutenkin hankaliin tilanteisiin - liian hankaliin PENNULLE.
Mitään kunnollisia rauhavaiheita emme myöskään ole riittävästi ja riittävän usein tehneet, yhtä hullunmyllyä ollut koko treenit. Uusia asioita olemme treenanneet vanhojen lomassa, ja lähes kokonaisia kisarepertuaaleja ollaan yritetty pennun kanssa vääntää kaikkine osasuorituksineen *vajoaa...*

Se mitkä muutokset NYT kentällä teimme, oli se, että olin itse niin rento ja mukava pennulle kuin vain pystyin koko ajan ja yritin tukea sen tekemistä tältä osin parhaani mukaan. Palkkasin pentua runsaasti ja KAIKISTA sen oikein tekemistä asioista, enkä vain "puolen tunnin välein". Harjoitusten lomassa pidimme runsaasti yhteisiä "lepohetkiä", jolloin laitoin pennun vain makailemaan maahan, istahdin viereen ja silittelin kehuin tätä rauhallisesti. Se vaikutti jopa rentoutuneelta. Yritin malttaa itse antaa myös pennulle riittävästi aikaa patukkansa kanssa, enkä olla välittömästi hoputtomassa jo irroituksiin tai jatkamaan leikkiä tai treenejä.

Treenasimme myös tällä kertaa useita eri liikkeitä, mutta teimme sen tällä kertaa mielestäni enemmän täysin pennun tahtiin, eikä kärsimättömän ja malttamattoman ohjaajan. Pystyin _kerrankin_ pitämään pentua huoletta kentällä eikä minun tarvinnut kerrankin pelätä että se olisi kertaakaan kimmonnut mihinkään suuntaan, ei toisten koirien eikä pakoon minusta - missään tilanteessa. Jipii.

Tosi hyvä maku jäi treeneistä suuhun, ja ennenkaikkea vahvisti käsityksen siitä, että noin kivalle pennulle on pakko olla kiva itsekin että homma toimii. Nostaa vaatimustasoa sitten kun siihen ollaan oikeasti valmiita. Yrittää lukea edes hieman koiraansa ja edetä tämän tahtiin, kuitenkin niin että molemmilla on mukavaa.
Noh - onneksi juuri täytettiin vasta 10kk ja toivottavasti yhteistä aikaa riittäisi vielä paljon - ja jaksaisi tällä kertaa uskoa että saisi nauttia tästä mahtavasta koirapersoonasta vielä vuosienkin kuluttua a_happygolucky

Hyvä Tiia ja Juku!

Maltti on valttia! Vaikkakin välillä vähän tylsää.

Hyvä Tiia!
Itsekin sitä välillä huomaa ahnehtivansa liikaa ja sen jälkeen on sitten vain otettava lusikka käteen ja palattava takaisin.
Meilläkin oli tuo sivulle tulo "pommin Very Happy

" varmaa, mutta nyt sitä opetellaan uudelleen - en tiedä miksi???

Mutta näin se elämä menee. Wink

ja Johanna on oikeassa, että kaikki koirat ovat erilaisia, ja siksi se, mikä toimii yhden kanssa, ei ehkä toimikaan toisen kanssa.
Ellihän on pehmeämpi kuin meidän edesmennyt hoffi oli. Hoffihan olikin harvinaisen kova koira.
Tuo pehmeys on musta vaan hyvä juttu. Koulutus menee kaaliin ilman sen suurempia äksyilyjä mun puolelta. Kuitenkaan Elli ei mielestäni (eikä muidenkaan, jotka sen on nähneet) ole mitenkään turhan pehmeä koira.
Itsevarmuutta löytyy - jopa niin paljon jo, että käy kakat tekemässä korkeimmalla kohdalla, jotta haju varmasti leviää ympäristöön Very Happy

. Meillä ei siis enää puskailla eikä tehdä vaan pihalle, vaan ehdottomasti toisen hajun päälle.
Mielenkiintoista nähdä, mihin toi kakara kehittyy Cool

Hei
en lukenut kaikkia viestejä kovin tarkkaan mutta Niki tuntui kanssa pentuna pehmeältä koiralta, ja kaikki siitä sanoiki mulle mutta totuus on ihan toinen! Niki on suhteellisen kova ja varma koira mutta se on ohjaaja herkkä joka oikein koulutettuna on mielestäni hyvä. Suojelun tulessa kuvioihin Niki on jopa vähän liiankin kova luu. Eli älä tee liikaa sulla on niin nuori koira ja kentällä tehdää vielä todella lyhyitä treenejä!!! ja muista RAUHA joka palkan jälkeen ja palkat tulee yrittämisestäkin ei vain onnistuneesta suorituksesta. Opeta uudet asiat muualla kuin kentällä esim: lenkeillä, itse opeti istumiset, maahanmenot, eteenmenot, seisomiset ym lenkeillä ja pihassa missä koira ei käyny niin kierroksilla ja sitten siirsin ne kentälle ja se toimi. C

Cassu: true, so true!
Sitä huomaa välillä ahnehtivansa liikaa, kun koira oppii niin nopeasti. Sitten on vain katsottava peiliin ja palattava takaisinpäin.
Mäkin opetan uusia asioita aina lenkillä ja pihassa ja sitten vasta, kun ne menee siellä, vien kentälle vietikkäänä ja yhdistän vietin ja liikkeen, ja silti menee välillä pieleen, kuten nyt ton Ellin sivulle tulon kanssa, jota me nyt harjoitellaan ihan alusta uudestaan.